Scan A/S on valmistanut perustamisestaan, vuodesta 1978, lähtien korkeinta laatua edustavia lämpimiä sisustuselementtejä. Kun tämä yksi Tanskan suurimmista tulisijojen valmistajista perustettiin ja tulisijoja alettiin myydä SCAN-tuotemerkillä, lähtökohtana oli yhdistää tanskalainen muotoilu, käsityötaito ja tekninen osaaminen. Kun Scan A/S aloitti toimintansa Odensessa vuonna 1978, sillä oli vain kolme työntekijää. Tällä hetkellä yritys on uutta ajattelua edustava kansainvälinen konserni, jolla on useita satoja työntekijöitä ja jälleenmyyjiä ympäri maailmaa.

 

Tulisija ei ole meidän näkemyksemme mukaan vain lämmönlähde, vaan myös kodin ilon ja innoituksen lähde.  Ihminen on käyttänyt tulta hyödykseen sukupolvesta toiseen ja elämä on keskittynyt tulen ympärille, ja tämä tarve elää syvällä meissä kaikissa.  Pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen ottaen samalla huomioon oman aikamme vaatimukset, jotka koskevat hyvää muotoilua, ympäristönäkökohtia, turvallisuutta ja puhdasta polttamista. Siksi useat Scan-tulisijat ovat saaneet virallisen pohjoismaisen joutsenmerkin, joka takaa, että voit lämmittää hyvällä omallatunnolla. 

 

Tehtaamme sijaitsevat Tanskassa, jolloin pystymme valvomaan raaka-aineita, tuotantoa ja valmiita tuotteita 100-prosenttisesti. Siten pystymme takaamaan asiakkaillemme positiivisia elämyksiä pitkälle tulevaisuuteen.

 

Tavoitteenamme on ollut alusta lähtien valmistaa tanskalaisia laatutuotteita, joiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovat muotoilu ja käytännölliset yksityiskohdat. Nämä arvot muodostavat edelleen tärkeän osan yrityksemme ydinarvoista. Siksi voimme sanoa, että valmistamme lämpimiä sisustuselementtejä.